Johtajana toimimisen koulutuksessa syvennyt itsesi johtamiseen ja oman johtamisosaamisesi kehittämiseen sekä yksilöiden, ryhmien ja asioiden johtamiseen uusimpien johtamistutkimusten tarjoaman tiedon, käytännössä toimivuutensa osoittaneiden työkalujen sekä nykyaikaisimpien johtamistaitojen kehittämismenetelmien avulla.
Johtajana toimiminen -tutkinnon osan laajuus on yhteensä 80 osaamispistettä (koko tutkinnon laajuus on yhteensä 180 osaamispistettä). Voit täydentää tutkinnon osan koko tutkinnoksi suorittamalla lisäksi 100 osaamispisteen laajuisesti valinnaisia tutkinnon osia. Myös muun ammatti- tai erikoisammattitutkinnon tutkinnon osa voidaan huomioida valinnaisena tutkinnon osana, kun sen laajuus on vähintään 50 osaamispistettä.
Tavoitteena on vahvistaa johtamisosaamistasi.
Koulutuksen jälkeen osaat
Esihenkilöt ja vaativat johto- ja asiantuntijatehtävät
Valmennus kestää noin 8 kuukautta.
Johtajana toimiminen -tutkinnon osa suoritetaan joustavasti työn ohessa oppisopimuskoulutuksena. Opinnot koostuvat yhdeksästä ½ - 1 päivän Microsoft Teams -koulutuspäivästä tai lähitoteutuspäivästä (kunkin päivän toteutustapa vahvistuu myöhemmin), itsenäisestä ja ohjatusta verkko-opiskelusta, työssäoppimisesta sekä opittujen asioiden hyödyntämisestä omassa työssä kehittämistehtävien avulla.
Koulutuksen teemat ovat
Kevään 2025 koulutus on käynnissä ja ilmoittautuminen on sulkeutunut.
Kevään 2025 jäljellä olevat päivät ovat:
Johtajana toimiminen tutkinnon osan valmennus toteutetaan lähi- ja etäpäivien yhdistelmänä, toteutustapa vahvistuu myöhemmin.
Ilmoittaudu 8.8.2025 mennessä. Koulutuspäivät ovat:
Ennen ilmoittautumista keskustele kauppiaan / esihenkilön kanssa.
Ilmoittautumisen jälkeen Ava-akatemian koulutuspäällikkö on yhteydessä sekä opiskelijaan että työnantajaan.
Valmentaja
Johtamisen, esihenkilötaitojen ja liiketoimintaosaamisen eri osa-alueiden asiantuntijoita Ava-akatemiasta.
Lisätietoja
Mirka Kuitunen, 043 8243612, mirka.kuitunen@akatemia.fi